Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kifia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kifia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Herätelläänpäs blogia taas eloon

Onnistuin sitten taas mainiosti "unohtamaan" blogin olemassa olen vain kolmen blogauksen jälkeen. Loisto homma, eiköstä vain?
Tässä on tullut tehtyä vaikka ja mitä ja oma arki on ollut niin täynnä yliopistoa, että kun on otettu rennosti on todellakin otettu rennosti. Nyt olisi kuitenkin varmaan aika taas herätellä tätä blogia eloon, sillä kaipaan kanavaa, johon voisin postailla omista jutuista. Ehkä se myös saattaisi inspiroimaan minua tekemään enemmän ja puhumaan vähemmän.

Koen yleisestikkin, että itselläni on tulossa elämääni uusi vaihe ja asenteeni on muuttunut tässä lyhyen ajan sisällä aika paljonkin. Onko se hyvä vai huono asia, sitä on vielä hankala sanoa. Olen tosin nyt hieman avoimempi kuin aikaisemmin ja kun kävin vähän vanhoja kuvia ja videoita lävitse ymmärsin sen, kuka olen nyt ja ehkä hieman sitä, mitä ominaisuuksia olen menettänyt ja että kuka haluan todella olla tulevaisuudessa. Katsotaan siis miten käy.

Jotta postaus ei olisi aivan kamalan tylsä ilman kuvia, niin tässä pieni blast from the past omien vanhojen kuvien muodossa. Käyn ehkä tällä hetkellä lävitse pientä kriisiä oman tyylini kanssa, toisaalta olen aika tyytyväinen nykyiseen minääni, toisaalta en.


maanantai 31. elokuuta 2015

Ai joko se oli tässä?

Joka kevät sitä on tullut haettua kesätöihin.
Tämä kevät ei ollut sen puoleen yhtään erilainen, vaan kesätöille olisi todellakin tarvetta.
Olen joka kevät hakenut aikalailla samoihin työpaikkoihin, mutta yleensä aina ilman kutsua haastatteluun ja lopulta olen päätynyt tekemään töitä perheyrityksessä.
Tänä keväänä tosin tuli kutsu haastatteluun Linnanmäelle!
Ehkä vähän oli jännät paikat, tulisiko tästä se ensimmäinen kesätyö joka olisi jossain muualla kuin sukulaisten hellässä huomassa?
Haastattelussa käytiin ja sieltähän se kesätyöpaikka mulle tuli, ehkä vähän iloitsin!



Eilen mulla oli viimeinen työpäivä. En oikein tiennyt että pitäisikö mun iloita vai olla surullinen. Mun kesä oli oikeasti aivan loistava, mulla oli ekstra kivat työkaverit, pääsin laitekummeilemaan ja laitteita oli super kiva päästä ajamaan. Olin tosiaan laitteilla töissä. Mulla oli kesän alussa kaksi lupalaitetoivettakin (joita en kenellekkään tosin ääneen kertonut): Kingi ja Linnunrata. Niihin halusin luvat. Ja arvatkaa sainko ne? NO SAIN. Ehkä mahtavinta ikinä! 
Pakko myötää, että teki vähän mieli itkeä. Oon ehkä vähän herkkä, haha. Tuli kuitenkin oltua yli 4kk tuolla töissä, joten onko ihme?
Mutta mulle kyllä tulee ikävä tota työtä ja mun työkavereita! Oli kiva kesä ja ainahan voi olla, että ensi kesänä siellä ollaan taas, ikinä ei voi tietää!

Viikon päästä olisi sitten paluu arkeen ja opiskeluiden pariin, kunhan saisin tuon kandin huomenna palautettua. Joten palaillaan taas!

xoxo, Kifia

tiistai 25. elokuuta 2015

Uudet tuulet

Heippa heihei!
Ensimmäinen postaus uudessa blogissa! Siistiä!
En tiedä tuleeko kukaan tätä lukemaan, mutta itseäni on kutkuttanut pitkään lifestyle-bloggaaminen ja päätin vihdoin sellaisen perustaa kun nimenkin ovelasti keksin!

Yksi syy myös miksi päädyin luomaan tämän blogin on, että hain yliopistoni blogiin opiskelijablogistiksi. Noh, tänään sieltä tuli sähköposti, että valinta ei kohdistunut minuun, mutta haeppa ihmeessä ensivuonna uudelleen jos silloin järjestään haku! Saas nähdä kiinnostaako se, sillä olen sen verran katkera ihminen että voi olla että en todellakaan hae, haha.

Ehkä tähän väliin olisi myös hyvä kertoa siitä kuka ihme minä oikein olen?
Käytän netissä nimeä "Kifia", se on yhdistelmä parhaalta ystävältäni saadusta lempinimestä "Kimmy" ja toisesta nimestäni, joka on "Sofia". Käytin pitkään nimeä Kimmy netissä, mutta ikää tullessa lisää kyllätyin siihen ja halusin uuden nimen käyttööni, joten tässä sitä kuljetaan nimellä Kifia. Googlettamalla varmaan minusta löytyy yllättävän paljon matskua, haha.


Siinä teille myös vähän naamastani kuvaa. Kuten ehkä voitte havaita, olen nainen. Ikää minulla on (jo kauheat) 23-vuotta. Tällä hetkellä asustelen Lapin pääkaupungissa, sillä tosiaan opiskelen Lapin yliopistossa. Mitäkö opiskelen? Pääaineenani on vaatetussuunnittelu ja sivuaineenani on tällä hetkellä valokuvausta. Olen nyt hakenut opiskelemaan toisena sivuaineenani sisustus- ja tekstiilimuotoilua, mutta saas nähdä käykö samalla tavalla kuin tuon blogisti-jutun kanssa. Se olisi ainakin niin mun tuuria!

Mitäkö tässä blogissa tullaan sitten näkemään?
Haluan pitää tämän blogin teemarajauksen avoinna, eli en itsekkään vielä tiedä mitä kaikkea tänne tulen postaamaan. Voi olla, että välillä on huonoja päiviä ja avaudun jostain, tai sitten vain postailen tekemisistäni. Tykkään myös tehdä vaatteita ja sisustusjuttuja vapaa-ajallani, eli ainakin jotain sellaista voi odottaa.

Tähän loppuun heitän vielä pari kuvakollaasia, toisessa on hieman alkutalvimaisia valokuvia ja toisessa ensimmäisenä vuotenani suunnittelemiani vaatteita. Niin ja tosiaan siirryn nyt syksyllä kandidaatin tutkinnosta maisteri vaiheeseen, eli muutama vuosi opiskeluja jo takanapäin!




Ensi kertaan!
xoxo, Kifia